tapahtuman etusivulle       |       irtohypytys- ja askellajiarvostelu       |       match show


© prodigaldog

Näyttelyjaoksen alainen näyttely

31. tammikuuta

Match Shown jälkeen karsitaan Kettunotkelman maneesissa jyvät akanoista Pinja F.n vastuulla ja tarkastellaan varsat läpikotaisin virallisten näyttelytuomarien voimin! Tervetulleita ovat maitovarsat, nuoret varsat ja varsat aikuiskuvilla eli kaikki alle 3- tai 4-vuotiaat hevoset. Hevosen sivuilla tulee olla rakennekuva sekä näkyvillä 3-vuotispäivä (oreilla) tai 4-vuotispäivä (tammoilla). Ruunaluokkia ei ole. Tuomarit ilmoitetaan myöhemmin tulosten yhteydessä.

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteeseen pinjaf(at)luukku.com otsikolla Varsatapahtuma - näyttely viimeistään 29.1. Yksi omistaja saa ilmoittaa mukaan yhteen luokkaan kaksi (2) hevosta, paitsi aikuiskuvallisiin yhden (1) hevosen, eli koko näyttelyyn max. viisi (5) hevosta. Jokaiseen luokkaan otetaan kaksitoista (12) osallistujaa. Muistathan tarkistaa, että sivuilta löytyy 3-/4-syntymäpäivä (orit/tammat) tai ikääntymismenetelmä, jonka avulla iän voi laskea, sekä toimiva(t) kuva(t). Ilmottaudu ao. kaavalla.
    esittäjä - <a href="http:// -alkuinen osoite">Hevosen virallinen nimi</a><br />
Esimerkiksi: Pinja - <a href="http://rausku.org/rpg/murto.htm">Fiktion Murto<a><br />




Osallistujat

Luokka I - BIS-kehä

ei oteta osallistujia

Luokka II - maitovarsat (12/12)

dani - Gwalch Darren
Jannica - A.D. Sena's Sweet Embrace
Jannica - A.D. Princess Sofie
taffel - Breathtaking Ni
taffel - Deana Ni
Nintsu - Rimman Tuike
Heini H. - Renegader SLC
Heini H. - Nerian Happy Jake
Sorel - Rhown Tiwlip
Sorel -
Rhown Trefor
Huttis -
Nebie SLC
Huttis - Mealla O'Brion

Luokka III - nuoret varsat (12/12)

dani - Harmony Dawn
Jannica - Princess Shannon AD
Jannica - A.D. Filled Fantasy
Viona - SK Vila ox
Nintsu - Lelun Uljas
Heini H. - Nerian Oh Wow Showboy
Heini H. - Breezy Dear Asteria
TK - Zelda's Charonna
Huttis - Sían S.H. Prion
Huttis - Signiella LAC
kitta - Daniella SLC
Snifffe - Suwan S.H. Pii

Luokka IV - varsat aikuiskuvilla (12/12)

Pinja - Fiktion Murto
Cery - Aidan Shamin
dani - Aelwen Escorant
rio - Rachcliff Luino
Jannica - A.D. Lovely Kid
matty - Kärmeniemen Welhotar
ksuvi - Daiquiri 'If
Frida - G.G Miss You
miwwy - Hiprakan Miiku
Viona - Susikallion Särmä
Nintsu - Juksulan Lafayette
Niina - Milkan Kaspar

Sivulla esiintyvän materiaalin kopiointi on ehdottomasti kielletty.